Aamulla Pihla jaksoi nousta sängystä kun ajatteli uutta punaista kesätakkia, joka jossain vaiheessa tulisi uuden punaisen talvitakin viereen eteisen naulakkoon. Vessassa palaa valot ja lattialla on märkiä pyyheliinoja mytyssä. Pihla korjaa ne tottuneesti pyykkikoriin, ei kuitenkaan halua katsoa niitä tarkemmin. Kerää hammasharjat lattialta ja laittaa kaapista uuden wc-paperirullan telineeseen. Keittiössä palaa valot ja kahvinkeitin on päällä. Virta pois, suodatinpussi roskiin, musta kahvi lavuaariin ja kahvipannuun tilkkanen puhdasta vettä. Äiti inhoaa pitkään seisonutta kahvia, sen mustaa paksua makua. Äiti inhoaa myös likaista kahvipannua, erityisesti jos sen pohjalla on pitkään seisonutta kahvia. Nyt ei enää ollut. Pihla syö muroja mietteliään näköisenä, jättää muropaketin pöydälle, että äiti löytäisi sen.
Koulussa on sellaista, ettei oikein tiedä miten olla. Opettaja katsoo Pihlaa tarkkaavaisesti, sen katse pysähtyy ja tytön on vaikea tietää, mitä opettaja ajattelee. Katse on vähän samanlainen kuin Martan voi-voi katse, mutta se menee nopeammin ohi ja opettajan poskilla ei ole viivoja ollenkaan. Tunnin päätyttyä opettaja seisoo pöytänsä luona ja katselee kysyvästi Pihlaa, ihan kuin olisi halunnut sanoa tai kysyä jotain, mutta päättää kuitenkin olla hiljaa.
Illalla Martta kertoo pienen posliinikoiran tarinaa. Koira on valkoinen ja kiiltävä, istuu somasti ja sillä oli punainen rusetti kaulassa. Koiran korvasta on irronnut pala ja siksi korvat olivat eriparia, mutta ei se haitannut. Joskus kauan sitten Martan isä oli tuonut koiran Martalle kaukaa amerikasta. Isä oli kertonut, että laivalla oli ollut miltei samannäköinen oikea koira, joka matkusti vanhan naisen mukana. Naisella oli ollut pitkä purppuranvärinen samettipuku, jonka laahus osui lattiaan. Nainen oli kantanut koiraa sylissään melkein koko matkan. Laivasta poistuttaessaan isää oli tönäisty ja hänen laukkunsa oli pudonnut maahan, silloin korva oli ehkä mennyt rikki. Kotona isä oli liimannut korvan paikalleen, mutta aikojen kuluessa pala oli irronnut liimoistaan ja kadonnut. Martalle tulee kyyneleet silmiin, kun hän kertoo koirasta. Pihla miettii, josko Martan kyyneleet voisivat kuitenkin johtua hänen isästään, eikä koiran korvasta. Ihan samalla tavalla kun Pihlankin kyyneleet johtuvat usein äidistä. Tyttö mietti, että tässä asiassa he ovat jotenkin samanlaisia ja se oli mukava tunne.
Pihla jää miettimään, että Martan silmissä on ollut kyyneleitä ennenkin. Ainakin silloin, kun hän oli yöllä soittanut Martan ovikelloa ja hetken päästä Martta oli peitellyt hänet puusänkyyn valkoisten lakanoiden väliin. Peitellessä Martta ei ollut puhunut mitään, oli vain silitellyt Pihlan hiuksia, katsellut häntä surullisena ja kyyneleet olivat valuneet läpi poskien viivojen, kohti leuan viivoja ja viimein alas ryppyiselle kaulalle. Välillä Martta oli pyyhkäissyt kyyneleitään kädenselkämyksellä, jonka pinnassa näkyi sinisiä suonia. Martta oli joskus kertonut, että kun ihminen vanhenee, suonet tulevat esiin. Tuona yönä Pihlan viimeinen muistikuva oli Martan karhea mutta lämmin ja ystävällinen käsi hiuksilla. Myöhemmin Pihla oli herännyt hetkeksi ja vieläkin Martta oli istunut hänen vieressä ja käsi oli unohtunut Pihlan poskelle. Se oli tuntunut hyvältä ja Pihla oli puoliunessa laittanut oman kätensä Martan käden päälle.Eniten kyyneleitä Martan silmissä on ollut sellaisina aamuina, kun äiti on hakenut Pihlan takaisin kotiin. Silloin Martan silmissä on ollut kyynelten lisäksi jotain tummaa, surullista ja painavaa. Niin painavaa, että Martan poskien viivat ovat olleet kummallisen vinossa.
Martta asettelee koiran takaisin lipaston päälle ison kukan viereen, siellä koiran paikka on ja tulee aina olemaan, sanoo Martta. Korkea hyvältä tuoksuva lipasto on ollut aina samassa paikassa korkean kellon vieressä. Lipastossa on isoja laatikoita ja pieniä lokeroita. Lokeroissa on mukavia tavaroita, joita Martta joskus Pihlalle näyttää. Nyt ei kuitenkaan ole sellaiseen aikaan, Pihla tietää, että on kotiinlähdön aika. Ovella Martta vielä silittää tytön hiuksia ja katsoo sillä tavalla, että Pihla olisi halunnut painaa poskensa Martan puhdasta mekkoa vasten. Mutta ei sitä voisi tehdä nyt, sen näkee jo Martan silmistäkin; ne katsovat eri tavalla silloin, kun Pihlan ei tarvitse lähteä kotiin. Nyt silmät kertovat, että kotiin on mentävä.
Hissin ääni on tavallista kovempi ja hissi kulkee liian nopeasti. Pihla ei ehdi ajattelemaan mitään, kun valo jo kertoo hissin olevan perillä viidennessä kerroksessa. Kukaan ei halunnut tulla hissiin toisessa tai kolmannessa kerroksessa, vaikka tavallisesti aina joku oli menossa tai tulossa johonkin. Avain lukkoon ja hetken pysähdys, odotus, tuttu loksahdus ja sisään. Eteisessä kaikki näyttää melkein samalta, mutta oikeat äänet ja tuoksut puuttuvat ja lukemattomat lehdet viruvat lattialla hajallaan. Varovainen kurkistus makuhuoneeseen, jossa äiti nukkuu, ja yöpöydällä olevassa yölampussa palaa valo. Osa peitosta on pudonnut lattialle ja Pihla nostaa peiton takaisin äidin päälle. Kylpyhuoneessa pyykkikoneessa vilkkuu kaksi valoa ja siitä kuului nakutusta. Kokemuksesta Pihla tietää, että äiti on laittanut pyykit koneeseen, mutta unohtanut aukaista vesihanan. Joskus naapurissa oli haljennut vesiputki ja paljon vettä oli valunut alakerran vanhan papan olohuoneeseen, korjaus oli kestänyt kauan ja pappa oli joutunut vanhainkotiin korjauksen ajaksi. Äiti oli kertonut, että pappa oli ollut surullinen, koska olisi halunnut asua omassa kodissaan. Tuon tapahtuman jälkeen äiti on vaatinut, että pesukoneen hana pitää sulkea, jos kone ei ole päällä. Pihla sulkee nopeasti kylpyhuoneen oven, että pesukoneen ääni ei herättäisi äitiä. Asettelee pyykkitelineen esille, jotta muistaisi aamulla laittaa pyykit kuivumaan. Muuten niihin tulee tunkkainen haju ja sitä äiti inhosi. Illalla Pihla tarkistaa koulurepun, että kaikki tavarat olivat tallessa. Kiinnittää jääkaapin oveen lapun, jossa kerrotaan tulevasta koulun kevätjuhlasta. Hedelmäkori magneetti pitää lappua lujasti ovessa ja siitä äiti sen varmasti näkisi. Iltapalan jälkeen Pihla menee sänkyynsä ja pakottaa itsensä ajattelemaan Martan valkoista posliinikoiraa ja sitä oikeaa koiraa, joka oli ollut mallina posliinikoiran tekijälle.
Aamulla kaikkialla on hiljaista, äiti nukkuu miltei samassa asennossa, mutta yölampussa ei ole valoa ja siitä Pihla tietää, että äiti on käynyt hereillä. Keittiön pöydällä on tyhjä muropaketti ja aukinainen leipäpussi, voi on sulanut litteäksi ja se näyttää keltaisemmalta. Pihla tietää, että jääkaapissa sen väri taas palautuisi ennalleen. Juuri ennen kouluun lähtöä Pihla huomaa tahran paidallaan. Tahra oli sulanutta voita, se on melkein Pihlan navan kohdalla. Tahra ei ehkä näkyisi, jos Pihla luokkaan kävellessään pitäisi reppua edessään ja tunnilla sitä ei ainakaan näkyisi, koska se piiloutuisi pulpetin reunan alle. Koulussa Pihla innostuu sadusta, jonka opettaja kertoo. Sadussa oli ensin aasi, joka yksinään etsi ruokaa ja kotia, sitten mukaan tuli kissa ja sitten kettu, kana ja etana. Viimein ne löysivät talon, jonne yhdessä jäivät asumaan. Parasta sadussa oli se, kun aasi otti muut eläimet matkan ajaksi selkäänsä. Välitunnilla Pihla haluaa olla yksin, istuu kiven päällä ja piirtelee kengällään maahan, yrittää piirtää aasin kuvaa, mutta ei saa siitä mieleistään ja lopuksi pyyhki kärsimättömästi maata jalallaan. Tunnilla opettaja puhuu laskuista ja numeroista ja niistä Pihla pitää. Numeroita on mukava piirtää, erityisen mukava on kahdeksikko, koska se muistuttaa lumiukkoa. Viitonen ja ässä menevät joskus sekaisin keskenään ja nelonen muistuttaa tuolia, keittiön puunväristä tuolia, jossa äidillä on tapana istua.