Yksilöterapiaa masennuksen hoitoon

Masennus ja ahdistus

Onko sinulla epämääräisen paha olo? Tuntuuko, että mikään ei tunnu miltään? Toivottomuutta? Vanhat asiat painavat?

On aika perehtyä oman elämän solmuihin. Etsitään kuormittavat tekijät ja autetaan sinut pinnalle.

Masennus ja masennuksen vaikutus

Masennus ja ahdistus hiipii hiljalleen, siksi sitä voi olla vaikea tunnistaa. Masentunut ihminen tarkastelee maailmaansa toivottomien surullisten linssien läpi. Tavalliset iloa tuottavat asiat eivät enää tuota mielihyvää. Mieli on toivoton ja tulevaisuus näyttäytyy harmaana. Masennus invalidisoi aina ja aktiivisuuden väheneminen vaikuttaa koko perheeseen.

Perheenjäsenet voivat turhautua, koska eivät tiedä miten masentunutta voisi auttaa. Lapset voivat päätyä hoivaamaan masentunutta aikuista oman hyvinvoinnin kustannuksella. Lapsi voi myös syyttää itseään aikuisen masennuksesta. Läheiset voivat päätyä vaatimaan masentuneelta liikaa, tai auttaa häntä liiaksi.

Miten masennusta hoidetaan psykoterapiassa

Terapiassa etsitään masennuksen aiheuttajaa, ajatuksena on että masennukseen liittyy menetyksiä ja surua. Tarkastelun kohteena ovat  myös masennusta ylläpitävät ajatus- ja toimintamallit.  Masennus voi liittyä omien toiveiden ristiriitaan, mieli toivoo jotain, mitä ei voi ääneen puhua, jolloin keho reagoi masennuksella. Omaa kasvuhistoriaa tarkastelemalla löytyy ajattelu- ja toimintamalleja, jotka estävät yksilöä toteuttamasta itselleen parhaita ratkaisuja. Sukupuun avulla voidaan tarkastella ylisukupolvisia asioita. Mitä kasvuperheessä keskenjäänyttä psosessia jatkat edelleen.

Ylisukupolviset asiat on hyvä käydä läpi masennusta hoidettaessa, mutta niiden käsittelyyn ei juututa. Käsittelyn myötä oma identiteetti selkiytyy, historiasta voi löytyä syy yhteyksiä tämän päivän käyttäytymiseen tai ajattelumalliin, jotka voivat ylläpitää masennusta. Kasvuperheestä voi siirtyä taakkaa kannettavaksi nykyiseen perheeseen. Terapiassa nämä on hyvä purkaa auki.

Joskus masentunut on suorittaja, joka elää vain toisia varten. Silloin mietitään, kenen elämää oikeastaan elän? mitä muuta tahtoisin elämässäni tehdä? uskallanko haaveilla? mistä joudun luopumaan, jos alankin ajattelemaan itseäni? miten kerron perheelle, että uusi minäni kaipaa itsenäisyyttä, enkä enää halua olla suorittaja? Masennus voi johtua myös menetyksistä, jotka on syytä käsitellä ja jäsennellä. Masentunut ihminen ei näe paranemistaan, hän näkee vain epäonnistuneet asiat. Terapiassa asiaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, jolloin pienetkin etenemiset löytyvät ja antavat toivoa.

Yksilöterapiaan?

Epämääräinen paha olo kertoo siitä, että jokin asia elämässäsi on pielessä. Terapiassa tämä alue on löydettävissä ja todennäköisesti uusi suunta on jo mielessäsi, mutta tarvitset apua sen esille nostamiseen ja rohkeutta toteutukseen.

Minulla on paha olo ja haluaisin jutella jonkun kanssa, joka näkisi tämän  kuvion jotenkin ulkopuolelta”

haluaisin tehdä ison elämänmuutoksen, mutta tarvitsen apua ainakin  alussa”

haluan tutustua todelliseen itseeni

minut on kasvatettu liian kiltiksi, mutta nyt en enää jaksa olla kiltti”

olen tosi yksinäinen, koska olen niin ujo, en saa lähdettyä mihinkään”

aikuiset lapset eivät pidä minuun yhteyttä, enkä ole nähnyt lastenlapsiani  pitkään aikaan”

jonkun pitäisi nostaa minut ylös, löytää minun voimavarat”

Yksinäisyys toimii, jos se on tietoinen valinta, tahdoton yksinäisyys voi olla murskaavaa. Terapiassa voidaan miettiä juuri sinun ”kompastuskiviä”; mistä yksinäisyys alkoi ja mitä keinoja olet kokeillut, mitkä ovat toimineet, mitkä eivät. Joskus yksinäisyyteen liittyy riittämättömyyden tunne ja ajatus, että muut ovat kiinnostavampia kuin minä. Terapian avulla päästään kiinni perusolettamuksiin, joita yhdessä tarkastellaan.

Jotenkin ahdistaa, vaikka nyt pitäisi kaikki olla hyvin”

Tämä onkin mielenkiintoinen ja yleinen ilmiö kun vastoinkäymiset lähtevät helpottamaan. Usein syynä on se, että alitajunta tuottaa pelkoa uudesta katastrofista, vaikka sellaista ei olisikaan näköpiirissä. ”Jos olen valmistautunut siihen, se ei tunnu niin pahalta”. Terapiassa näitä pelkoja voidaan purkaa ja sen jälkeen mieli pääsee nauttimaan elämästä tässä ja nyt.