”Alkoholiongelmasta kärsivien joukossa on eniten niitä, jotka eivät koskaan ole ottaneet ryyppyäkään” (Keskinen 2005).
Tämä kirjoitelma on muokattu versio psykoterapiakoulutuksen opinnäytetyöstäni. Kirjoitelmassa lähestyn ilmiötä, jossa toisella vanhemmalla on liiallista alkoholinkäyttöä, mutta perheen ”kulissit ovat kunnossa”. Kulisseilla tarkoitan sitä, että alkoholinkäyttö ei estä työssä käymistä ja perheen tilanne ei näy ulkopuolisille. Lapsella voi olla ongelmia ja aikuisilla voi olla masennusta tms. mutta oireita ei ole yhdistetty liialliseen alkoholin käyttöön. Riippuvuus ja siihen liittyvät ilmiöt invalidisoivat perhettä ilman että perhe välttämättä tietää mistä ongelmat johtuvat. Perhe voi hakea apua lapsen oireiluun tai toisen vanhemman masennukseen, mutta perimmäinen syy ei nouse esiin, eivätkä ammattilaisetkaan välttämättä tunnista syyn olevan alkoholinkäytössä. Tunnistamista vaikeuttaa se, että vanhempi ei näe oman alkoholinkäytön vaikutuksia lapseen ja ei-juovan puolison energia ei riitä tilanteen analysointiin. Ulospäin toimivat kulissit vaikuttavat siten, että ongelmia ei tunnisteta. Piilossa oleva häpeä pakottaa sopeutumaan vaikeisiinkin ongelmiin. Puolison ja lapsen lojaalisuus alkoholiongelmaista kohtaan on rajaton, jolloin tilanne voi jatkua vuosia ja vuosikymmeniä.
On olemassa virallisia suosituksia alkoholinkäytön turvallisista päiväannoksista, mutta kohtuukäytön ja liikakäytön rajaa on vaikea hahmottaa. Toinen ei alkoholisoidu isoillakaan annoksilla ja toinen alkoholisoituu pienillä määrillä. Alkoholinkäyttöä pidetään henkilökohtaisena asiana, vaikka kysymyksessä olisi selkeä ongelmakäyttö. Nämä ja monet muut tekijät vaikuttavat siihen, että asiaan on vaikea puuttua. Ammattilaisilla puuttumista hankaloittaa se, että asian esiin ottamisen jälkeen on osattava ottaa seuraava askel; miten edetä, kun henkilö kertoo juovansa liikaa. Jos työntekijällä ei ole työkaluja lähteä työstämään asiaa, ongelma hautautuu ja hoidetuksi tulevat muut ongelmat. Jos alkoholiongelmaa ei havaita, tai sille ei osata tehdä mitään, tilanne jää ennalleen. Lapsen tilanne jää tunnistamatta, tai lapsesta tehdään syntipukki. Riippuvuuden tunnistaminen jää toteutumatta, jos tavataan vain lasta. Riippuvuuden ytimen löytäminen auttaa koko perhettä ja tämä toteutuu luontevasti perheterapiassa, joka voidaan toteuttaa yksilöterapian lomassa. Perheterapiassa perhe oppii uusia keinoja olla vuorovaikutuksessa keskenään, jolloin puhumattomia asioita voidaan yhdessä tarkastella. Perhe opettelee uudet pelisäännöt ja uudella tavalla toimimalla he eivät enää mahdollista vanhemman juomista. Ongelmaa poteva joutuu ottamaan vastuun omasta alkoholin liikakäytöstä. Kun perheenjäsenten tietoisuus päihderiippuvuutta kohtaan kasvaa, he vapautuvat syyllisyydestä ja voivat vapautuneemmin tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.
Riippuvuutta potevan henkilön kohtaaminen on haastavaa ja tuloksellinen terapia mahdollistuu vain jos auttajalla on perustietous riippuvuudesta ilmiönä. Valehtelu ja manipulointi kuuluvat olennaisesti riippuvuuteen ja auttaja voi päätyä samoihin ”sudenkuoppiin”, kuin ongelmaa potevan läheiset, ellei tunnista riippuvuuteen kuuluvia ajatus- ja toimintamalleja.