Riippuvuus saa ihmisen tekemään asioita, joita hän ei muutoin tekisi. Riippuvuutta poteva päätyy aina valehtelemaan itselleen ja muille. Esimerkki tyypillisestä valheellisesta ajatuksesta on, että koska juon vain olutta, minulla ei ole alkoholiongelmaa tai koska kykenen työhön, minulla ei voi olla riippuvuutta. Henkilö oikeuttaa oman juomisen, koska potee siihen suurta himoa. Riippuvuutta poteva henkilö on oman ajattelunsa uhri, hän ei tiedosta valehtelevansa, valehtelu ei ole tahdonalaista. Päihderiippuvuutta potevalla on valheellinen minäkuva. ( Twerski 2014, 72.) Päihderiippuvuutta poteva manipuloi toisia siinä määrin, että manipulointi voi muodostua luonteenpiirteeksi. Aluksi manipuloinnin takana on ongelmien peittely, ajan myötä siitä tulee päämäärä. ( Twerski 2014, 85.) Riippuvuuteen liittyy kyvyttömyys asettua läheisen asemaan ja voimakas tarve salata asioita myös itseltään. Riippuvainen henkilö on kyvytön tekemään itseä koskevia terveitä päätöksiä, kyvytön puhumaan itselleen järkeä. Silti riippuvuus ei välttämättä vaikuta muuhun päättelyyn. Henkilö voi olla älykkään intuitiivinen ja vakuuttava puheissaan. Hän voi olla kykenevä pätevään filosofiseen ja tieteelliseen päättelyyn. Seldakin mukaan kysymys on tahdon sairaudesta ja kyvyttömyydestä käyttää tahtoa. (Seldak, D, teoksessa Trewski 2014, 50-52.) Päihderiippuvainen ajattelee vääristyneesti omasta tilanteestaan ja riippuvuudesta, mutta voi olla turhautunut ja huolissaan oman lapsen päihdekokeiluista. Riippuvuusajattelun tunnistaminen pitääkin tulla päihderiippuvaisen ulkopuolelta. ( Trewski 2014,59.)
Ideaalitilanteessa asiakas tulee terapiaan tietoisena, että oma alkoholikäyttö on liian runsasta ja että hän tarvitsee apua sen hallintaan. Aina näin ei ole, jonka vuoksi terapeutilla pitää olla tuntuma siihen, milloin on kysymys kohtuukäytöstä, liikakäytöstä tai alkoholismista. Rajat eivät ole selkeitä ja seuraukset ovat yksilöllisiä. Mikäli henkilö juo säännöllisesti, mutta kykenee tekemään työnsä, voiko hän olla riippuvainen. Jos juomista on joka päivä, mutta määrät ovat vähäiset, mikä on tilanne silloin. Käytettyjä määriä ratkaisevampaa on se, minkälainen suhde henkilöllä on alkoholiin. Miten tiiviisti alkoholi kuuluu arkeen ja kuuluuko se jokaiseen juhlaan. Henkilö joka polttaa tupakkaa, huolehtii aina, että tupakkaa on riittävästi mukana, menipä hän minne vain. Suhde tupakkaan on läheinen. Jos suhde alkoholiin on samanlainen, on syytä olla huolissaan. Riippuvuus on kehittynyt, jos ajatus viikonlopusta ilman alkoholia tuntuu puutteelliselta ja sitä on vaikea toteuttaa. Riippuvuudesta on kysymys silloin, jos juomisesta tulee haittoja itselle tai muille ja juominen jatkuu haitoista huolimatta. Omaa tai läheisen juomista on vaikea arvioida, siksi riippuvuutta poteva tai hänen perheensä haluavat usein ulkopuolisen tahon arvion siitä, onko juominen liiallista. Usein perheissä on kiistelty pitkään aiheesta ilman, että ratkaisua on löytynyt. Hoitoon hakeutuessaan he haluavat arvion tilanteestaan. Terapia riippuvuutta potevan kanssa ei onnistu, ellei terapeutilla ole tietoa riippuvuudesta. Terapeutin täytyy myös uskaltaa kertoa asiakkaalle oma rehellinen arvionsa tilanteesta.
Terapeutin on hyvä tunnistaa ne asiakkaan puolustusmekanismit, jotka riippuvuus aktivoi. Terapeutin täytyy myös hahmottaa, miten riippuvuus vaikuttaa läheisiin ja ympäristöön. Alkoholiongelmaan kytkeytyy koko ihmisen elämänpiiri, joten hoidonkin on oltava kokonaisvaltaista (kaypahoito.fi/suositukset). Riippuvuus on ilmiö, johon ylipäätään suhtaudutaan hyvin kaksijakoisesti; liiallisen hyväksynnän tai liiallisen torjumisen kautta. Liiallisen hyväksynnän seurauksena tilanteeseen ei saada muutosta, koska riippuvuutta poteva sivuttaa mieluusti muutostarpeen, ellei hänelle osoiteta muutoksen olevan välttämätön. Jos työntekijä suhtautuu ilmiöön liian torjuvasti, autettava ei suostu avautumaan, eikä ole siten autettavissa.
Ennen seuraavaa terapiaa; heijastaminen
Tuulevin päiväkirjasta:
Se perheristeilykin harmittaa. Lapset halusivat risteilylle ja sinne lähdettiin. Reissu oli ahdistava. Ravintoloita oli joka mutkassa ja sinä viihdyit niissä paremmin kuin meidän kanssa. Pois lähtiessä ostit kilisevää tax-free myymälästä pullokaupalla juomista kotiin. Minä raahasin suu viivana kasseja ja olin kuin kahden lapsen yksinhuoltaja. Voitaisko puhua tästä alkoholinkäytöstä? Olisi kiva jos kuuntelisit miltä se minusta tuntuu. (Aschan 2010, 20.)
Henrikin päiväkirjasta;
….Minä en ymmärrä sinua vaimo. Sinä saat asua talossa, joka on tosin vielä keskeneräinen, mutta sinä et ole tyytyväinen. Pitäisikö minun vielä tehdä enemmän ja nopeammin? Olisiko minun jätettävä urani ja keskityttävä pelkästään kotimme rakentamiseen? Tarjoat joskus apuasi rakentamisessa, mutta minusta on parempi keskittyä lapsiin ja omiin hommiisi. Niitähän on aivan tarpeeksi. En ymmärrä, mikä sinua vaivaa. Sinulle ei näytä riittävän mikään. … jos yrität sanoa, että juon liikaa, niin siinä ei ole perää. En juo sen enempää kuin muutkaan keskimäärin. Sinä tässä olet yliherkkä. (Aschan 2010, 25-26.)
Heijastaminen on minän puolustuskeino, jonka avulla syy omasta haitallisesta toiminnasta sysätään jollekin toiselle. Heijastamisen avulla ongelmaa poteva vapautuu muutoksen tekemisestä; ”niin kauan kun teet minulle näin, et voi olettaa minun muuttuvan”. Riippuvuusajatteluun liittyy myös järkeily ja kieltäminen. Järkeily on ”järkevän selityksen etsiminen” omalla haitalliselle toiminnalle. Tämäkin antaa syyn olla tekemättä muutoksia. Kaikki toiminnot ovat pääosin tiedostamattomia. (Trewski 2014, 57-69.) Heijastaminen voi kestää vuosia ja se voi kohdistua myös lapsiin. Terapiassa ilmiö voidaan purkaa, jolloin puoliso ja lapset voivat irrottautua syyllisyydestä.
Pariterapia, umpikuja
Pariterapiassa heijastaminen näyttäytyy seuraavasti; Henrik ei myönnä juomistaan ja Tuulevin vastuunkantaminen ja kyvyttömyys tehdä asialle mitään, muuttuvat vihaksi. Kun molemmat tahot pitävät tiukasti kiinni omasta kannastaan ja yrittävät käsitellä vaikeita kietoutumisia syntyy ydinumpikuja, jossa korostuu reaktiivinen ja lapsenomainen toiminta. Tästä he selviytyvät vain, jos he kykenevät turvaamaan oman psyykkisen hengissä pysymisen. Terapian tavoite on saattaa pari vastaamaan omista tunteistaan ja käyttäytymisestään. (Scheinkman 2008, teoksessa Malinen, toim. 2013, 14-15.) Kun Henrik saa ymmärrystä omaan riippuvuuteen, ymmärrys Tuulevia kohtaan kasvaa. Kun Tuulevi saa tietoa riippuvuudesta vaikeasti hoidettavana ongelmana, hänen ymmärryksensä Henrikiä kohden kasvaa.
Tunnekeskeinen pariterapia
Tunnekeskeisessä pariterapiassa työstetään parin kiintymyssuhteita, jotka ovat muuttuneet turvattomiksi parisuhteen ongelmien vuoksi. Taustalla on teoria, jonka mukaan turvallinen kiintymyssuhde luo parisuhteen ytimen. Puolisot kipuilevat omaa rakastettavuuttaan ja turvattomuuttaan, jonka seurauksena vuorovaikutus muuttuu reaktiiviseksi. Puolisoiden reagoidessa toisiinsa, syntyy negatiivinen kehä, joka täytyy pysäyttää ja saada pari pois kehästä ja turvalliseen kiintymyssuhteeseen. (Pinomaa, teoksessa Malinen, toim. 2010, 116-119).
Pariterapia, negatiivisen kehän hahmottelua
Tuulevi kokee saavansa vihdoinkin ymmärrystä ahdinkoonsa ja syyttää Henrikkiä yhä enemmän. Mitä enemmän syytöksiä tulee, sitä enemmän Henrik on puolustuskannalla. Hän tekee terapiassa sen, minkä tekee kotonakin, vetäytyy ja muuttuu puhumattomaksi. Miettii tuleeko enää seuraavalle käynnille. Terapeutti ymmärtää Tuulevin vuosien myötä kertyneet patoutumat, mutta alkaa tunnekeskeisen pariterapian mallin mukaan hahmottamaan parin negatiivista kehää; Henrikin odotukset itseä kohtaan ovat epärealistiset, jonka vuoksi hän juo enenevästi. Tuulevi tarkkailee Henrikin lisääntyvää juomista ja on huolissaan. Henrik ei näe mitään syytä tarkkailuun ja ärsyyntyy Tuuleville. Hän oikeuttaa liiallisen alkoholin käytön, koska Tuulevi on liian vaativa. Tuulevi huolestuu Henrikin pahantuulisuudesta, jonka huomaa johtuvan alkoholin käytöstä. Mitä enemmän Tuulevi huolestuu ja syyttää Henrikkiä, sitä enemmän Henrik ärsyyntyy ja vetäytyy ja mitä enemmän Henrik vetäytyy ja juo, sitä huolestuneempi ja vihaisempi Tuulevi on. Kuviossa Henrik on vetäytyvä ja Tuulevi on takertuja. Terapeutti työstää kielteistä kehää parin kanssa ja kertoo heille, että molempien toiminnan taustalla on yritys pelastaa parisuhde, vaikka myönteisiä tuloksia ei ole tullutkaan (Pinomaa, teoksessa Malinen, toim. 2013, 115). Negatiivisen kehän hahmottaminen antaa molemmille tunteen, että he ovat tulleet kuulluksi, eikä kumpaakaan syytellä tilanteesta. Henrik lähtee terapiasta toiveikkaammalla mielellä ja Tuulevi on mietteliäs.